keskiviikko 8. toukokuuta 2013

On turha palovaroitin..

Kun Pauli pölli patterin.. (lainattu Sannaa ja lapsia)
Punaisen Ristin 150-vuotis juhlapäivän kunniaksi 
päivitetty kotia turvalliseksi.

Meillä oli töissä vähän aikaa sitten turvallisuuskoulutus. 
Ja mä jotenkin heräisin siellä. 
Entisenä EnsiApu-ryhmäläisenä otin koulutuksen kauheen vakavasti.
(Asiat kun on muuttuneet, kun on lapsi, josta vastuussa)

Menin koulutuksesta suoraan 
PR piiritoimistolle ostamaan palovarottimia. 
Ja kotona olen sen jälkeen vouhottanut mm. sitä, 
miten me päästään yläkerrasta alas, jos rupee lyömään lieskaa.

Koulutuksessa kerrottiin, että 
yleisin palojen syttymissyy on huolimattomuus. 
Useimmat kuolemaan johtaneet palot alkavat yöllä.
Vaarallisinta on savu, 
joka täyttää huoneiston parissa kolmessa minuutissa.
Tulipalon uhrit kuolevat yleensä 
häkään ja myrkyllisiin savukaasuihin 
- eivät liekkeihin ja kuumuuteen.

Siellä korostettiin myös, 
että on helpompi estää tulipalo ennalta kuin sammuttaa se.  
  Osana ennakointia,  
reenailtiin myös tulipalon sammuttamista. 
Jonkinlaiset alkusammutusvälineet täytyisi kaikilta löytyä kotoa.
Ostin sitten myös tommosen sammutuspeiton.



Sammutuspeite kehystetty eilisiin kehyksiin tohon eteisaulaan.
Täytyy vielä miettiä, onko se paras paikka, 
vaikka onkin keskellä taloa.

Huomaa kuvasta naamioitu kellarinovi.


Koulutuksen tärpit:
Muista 112 
ja kerro osoite selkeästi, se nopeuttaa avun tuloa.
Poistu palavasta rakennuksesta, mutta älä mene savuun
Savukaasut tappavat – poistu ryömimällä! 
Älä avaa kuumaa ovea!

Miten teillä turva-asiat kunnossa?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti