keskiviikko 14. toukokuuta 2014

Melkein kuin joulu..

Eilen oli viimeinen työpäiväni ennen äitiyslomaa.
Mulla on paljon upeita työkavereita,
ja tykkään kyllä työstänikin,
joten olihan se vähän haikeata.

Tänään ekana "lomapäivänä" oon ollut lähinnä ihmeissäni.

Sain eilen valtavasti lahjoja,
ihan kuin olisi ollut joulu. 


Kiitän kaikkia muistamisista!
Kovin on Lystikäs, tämä Arabian lapsekas astiasarja. 


Sen lisäksi firma antoi meille kesälahjaksi termarimukit.
Kyllä tää kelpaa ottaa mukaan fillariretkelle.
Sen sai vielä kustomoida sopivaksi itselleen.
Mä kirjotin "luviaks" one for the road,
kun joskus on ollut semmonenkin tapa.. 


Eikä tässäkään vielä kaikki.
Töissä oli eilen myös työhyvinvointimessut.
Paikalla oli fysioterapeuttii, personaltrainerii, Woimatilan smoothiebaarii, työkenkäkauppiasta ja vaikka mitä.

Mun piti sitten ostaa kengätkin, kun oon päättäny ostaa 
sitten kun terveyskengät näyttää mageilta.
Nää Maahiset ei näytä lainkaan terveellisiltä,
mutta on kuin sukat jalassa.
Niin ja kivan näkösetkin. 


Sain valtavasti hyviä eväitä tyhypäivästä.
Niistä enempi myöhemmin.

sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Äitienpäivä ajelulla

Uusi pyörä tuli taloon!
Se on kyllä tämmösen postauksen arvonen.
Koko viikon oon vouhottanut laatikkopyörästä.
Vihodin tänään äitienpäivänä päästiin jo ajelee sen kanssa.
Iivolle ja mulle aukenee ihan uusi maailma,
me kun asutaan täällä maaseudun äärillä,
ja nuorimies ei jaksa viihtyä rattaissa kilometritolkulla.


Polkupyörä hankittiin pakkiRattaasta. Klik.

Aluksi tuntui, että kääntymistä on vaikea hahmottaa,
koska etupyörä on niin kaukana
(pyörän pituus 2,15m),
mutta näköjään siihen tottui nopeasti. 

Kuvittelin pyörän olevan raskas polkea,
mutta raskaaksi polkemisen tekee ainoastaan raskauteni..
(pyörässä on vaihteet)




Äitienpäivän lounas herkuteltiin Pub Onnissa, 
oli niin juhlavaa ja herkullista,
ja otin makeita kuvia kännykällä,
mutta myöhemmin päivällä tuo kännykkä hajosi.
Se on jo toinen hajonnut Lumia tänä keväänä. 
Harmi.


Ihan vielä en ratkaissut,
miten kuljetaan perheemme kasvaessa. 
Kuvittelisin vauvan kaukalon mahtuvan laatikkoon, 
ja Iivolle tulisi asentaa normi takaistuin, 
kunnes molemmat voisivat istua laatikossa. 

Kaksi työpäivää, sitten vaan 
fillaroidaan..

..No onhan se äitiysloma vähän muutakin.

keskiviikko 7. toukokuuta 2014

Uusi kulkupeli

Kaipailen vähän uutta kulkuneuvoa.
Olen melkeimpä päätynyt tällaiseen laatikkopyörään.
Tänään pyysin jo tarjousta.
Sopisi niin komeasti meidän elämäntilanteeseen nyt. 
 
item 1
Alkuperäinen kuva

Kulkupeleistä tuli mieleen..
 
Työkaveri M kertoi yksi kahvitunti Maybach -autoista,
ja mä en ollut koskaan kuullutkaan moisista.
Luksusautoista siis.

Mageen näkösiä, 
nämä vanhat versiot erityisesti.
Alkuperäinen kuva

No on näissä uusissakin versioissa särmää.
Varsinkin sisätiloissa.
Tosin ei taida olla varaa 
edes normi lottopotin voittamisen jälkeen,
kun idea on kuulemma istua takapenkillä, 
palkata kuljettaja ja "luksuttaa".
Vakiovarusteisiin kuuluu luonnollisesti
samppanjajääkaappikin!

Alkuperäinen kuva   


Varmaan teitä ihan jännittää, 
millasella menopelillä me seuraavaksi tullaankaan vastaan..