tiistai 7. lokakuuta 2014

Luovuusseminaarissa kuultua

Innostus ei ole tunnetila vaan PÄÄTÖS olla kiinnostunut!
Miten valtava merkitys innostuksella on sekä ihmiselle itselle että koko yhteiskunnalle.
Lauri Nummenmaa on tutkinut ihmisen tunteita väreinä.
Kiinnostava pointti on esimerkiksi se, että masentunut ja neutraali ihminen ovat lähes yhtä tummia. 
Ilo ja innostus säteilee ihmisestä.
Kuva ja lisätietoja täältä.

Ihmisten on vaikea antaa ja ottaa vastaan palautetta.
Positiivinen palaute menee hienosti perille, 
kun sen antaa "parjaten" takanapäin.

Ihmisestä itsestä kiinni, 
miten avoimesti ottaa avun vastaan ja päättää kehittyä.

Baltian maat ovat usan suomalaisyrityksen kilpailija, luulemme, että kilpailevat pelkällä hinnalla,
mutta siellä ollaan innostuneita kehittymään
ja todellakin kilpaillaan myös laadulla.

Eilen oltiin Uman kanssa Porin teatterissa 
ELY-keskuksen järjestämässä seminaarissa, jonka
teemoina luova hulluus ja osaamisen kehittäminen.
Sain kutsun, koska jokunen vuosi sitten olin ostamassa erästä yritystä, mutta aloinkin sitten vauvatehtailla..
Päivä piristi.
 Pauli Aalto-Setälä juonsi sitä,
ja ajatuksiaan kertoi mm. Riku Rantala.

Kyllä kai sitä vieläkin haaveilen yrittäjäksi ryhtymisestä,
etsin vielä kultakaivostani.
 

sunnuntai 5. lokakuuta 2014

Haalarivarustus

Meillä ollaan valmiita.
Kerrankin.
Nimittäin hiekkalaatikkokeskusteluihin.
Aika vähän tiedän tästä äitinä olosta,
mutta jotenkin se kulminoituu talvihaalareihin.
Ennen äitiyttä en yhtään tajunnut,
kuinka paljon lasten talvihaalareista keskustellaan.
Ne on nyt ostettu,
tervetuloa talvi!

Ja suppealla kokemuksellani voin kertoa,
että Molo kids talvihaalarit on parhaat,
paras muotoilu, tekniset ominaisuudet ja turvallisuus, unohtamatta yllättäviä yksityiskohtia.

Ostahan omasi Pikkutaaperosta tai 
klikkaa itsesi Pikkutaaperon verkkokauppaan!
Juu mainostan niin mieluusti meidän Jeminan kauppaa!


Viime talvena Iivo sai tollasen Molo Kidsin Rainbow talvihaalarin.
Ja tänä vuonna molemmilla lapsilla on Molo Kidsin Zebra talvihaalarit,
mikäli pakkasta on siis tulossa.





Jonkinlaiset huivit ja pipot ja hanskat ja kengät täytyy vielä hommata. Ainakin. Melkoista varustautumista tämä talven läheneminen tuottaa...

keskiviikko 1. lokakuuta 2014

Postia

Postia on niin kiva saada.
Erityisesti sellaista vanhanaikaista,
joka tulee konkreettisena postilaatikkoon.

Mulla on muutamia ihania ystäviä,
jotka yllättävät 
vanhanaikaisella käsinkirjoitetulla kirjeellä silloin tällöin.
Kiitos teille! 
Valitettavan harvoin itse saan aikaiseksi minkäänlaista kirjettä.
 
Myös Uma on saanut valtavasti kirjeitä ja paketteja.
Hän kiittää myös!


Ranskasta ja KooPernusta saapui tällainen vaaleanpunainen paketti,
sisältäen mm. ergonomisesti muotoillun lusikan.



Pallopöksyt Porista piristivät postissa!

  
 
Verkkokaupoista tilailu on myös kätevä tapa saada postia.
Kiitos NousevaMyrsky makeista jätemuovi-korviksista.



Ja Taruuuuu,
kiitos kortista! Olet ajatuksissa!
voin kertoo, että 
tollanen elämän iloa mummokortti piristi paljon!