Näytetään tekstit, joissa on tunniste Pöytäkoreeksi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Pöytäkoreeksi. Näytä kaikki tekstit

perjantai 1. huhtikuuta 2016

Avokadosuklaamousse (sokeriton, mutta makea)

 

Sokeritonta, mutta herkullista.
Kerrankin onnistuin "terveellisen" herkkuni kanssa.
Tai sitten vieroitusoireet pääsiäisestä ovat kovat..

Mut siis hyvää!
Blenderissä survotaan:
avokadoa
taatelia
banaania
raakakaakaojauhetta
maapähkinävoita
ripaus ruususuolaa
hunaja lusikallinen
vanilijaa ja kanelia
  
Koristeeksi mansikoita ja vadelmia

Varsinaista valkoista sokeria ei ole,
hedelmäsokeria melkoisesti.
Terveellisyydestä en tiedä, mutta avokadon ja raakakaakaojauheen 
terveysvaikutuksia ainakin kovasti buustataan.


Lapsillekin maistui.



Ensi kerralla ennen pitkää lenkkiä vedän vaan tätä.
Kyllä tuli meinaan puhtia,
energiaa riittää!

Moussen ylijäämästä tein muffinsseja,
raportoinkin niistä myöhemmin.

Neloset!

Yleisön pyynnöstä (Asmon!!) julkaistaan kooste 
Iivon 4-vee synttäreistä.
Ne oli jo "eilen".

Juhlat pidettiin Luvian Vedon majalla. 
Ja tänä vuonna sää mahdollisti pulkkailun ja laavuilun
Blogissa on aiemmin julkaistu ykkös- kakkos- ja kolmossynttärit.
Tänä vuonna teema ei ihan kirkastunut, 
mutta muumifani halusi juhliinsa muumitalokakun ja käärmekakun.
Muita toiveita ei ollut.




Muumitalokakku: Kevät saapuu Muumilaaksoon.
Visio oli parempi kuin lopputulos.
Ja notetomyself: pieni kakku riittää.



 Käärmekakku oli menestys.
Sen reseptin julkaisenkin myöhemmin.

 


Paljon lähipiiriä saatiin mukaan juhliin,
kiitos kaikille!


Fionalla oli päivän paras tyyli.
Pikkutaaperosta! Klikkaa itsesi verkkokauppaan!!




Pulkkamäestä innostui moni aikuinenkin,
iloisia ilmeitä oli paljon!


Ja voi sitä lahjojen määrää. 
Nelivuotiaalle pojalle upeita lahjoja sateli, mm. pikkulegoja, zoobeja, uimalasit, vaatteita, kirjoja, muumijuttuja: puuhakirjaa, dvd:tä jne, pelejä, reppu, sählymaali, mailoja, ja vaikka mitä,
kuinka voisimme kyllin kiittääkään!

sunnuntai 28. helmikuuta 2016

Einiimageet keksit

Ei nii mageet keksit, 
elikkäs sokeriton elo alko kaipaa vähän herkkui.
Nää toimi nyt hetkellisesti..




Sisältää
desin kookosöljyä
reilun desin maustamatonta jugurttii
pari ruokalusikallista hunajaa
3 desii kaurahiutaleita
2 rkl kaakaojauhetta
soodaa
leivinjauhoo
hasselpähkinänmurui
vehnäleseit
ripauksen suolaa

Tein pikku pallosii ja litistin ne leivinpaperin päälle
Uunissa olivat 17 minsaa, noin 170 asetetta.

Lapsetkin söi,
joten kyl nää ny kekseist meni.
Tai sitten se oli tuo Muumipurkki hämäys,
mihin mä niitä säilöin.

 

 
Muu perhe hiihtolomaili viime viikon,
minä sen perjantain,
sen kunniaksi piipahdettiin Muumimaaliman Taikatalvessa.

Pääsin jutuille Niiskuneidin kaa,
kyl hän varmaa toivotti mu terveellisempää elämää tsemppii,
ja sitä nyt justii tarviiki..

sunnuntai 26. heinäkuuta 2015

Kylvt siemenet, jotain voi kasvaa

Ennen "eilistä" kesän nainen auttoi mua mun tyttären kanssa.
(Lapsen päästäjä..)
"Eilen" mä autoin häntä hänen tyttären kanssa.
Pääsin koristelemaan jukkapoikatytön rippijuhlan
Muutavat kuvat ennen juhlaa.
Tervetuloa!
Juhlavieraat ja ruusut vastaanotettiin kesäkodin terassilla.
Vesi, ruusuja varten, on värjätty punaiseksi elintarvikevärillä.
Kotoisaa onnellisuutta, tai 
miten kääntäisit sen luviaks, et 
"happiness is homemade".



Tyttö on melkoisen timanttinen JukkaPoika fani.
Pöydillä oli peilikoristeet,
joissa JukkaPojan Taistelun arvoisia ajatuksia.


Huomaa pitsipöytäliinan päällä JukkaPoika fanipaidat.




"Elämä on taistelun arvoinen,
oi, rakas siskoni muistathan sen!"

sunnuntai 28. kesäkuuta 2015

Keksin keksi-linnan

Pois alta perinteiset kermakakut,
juhlapöydän kruunaa
keksilinna.
Uman ykkössynttäreistä täällä.



Niin siis kekseistä koottu kyhäelmä.
Kuumaliiman sijaan käytin vaalenpunaista sokerimassaa.


 
 

Vallan mukavaa rakennuspuuhaa! 
Ja maistui lapsille ja aikuisillekin!


Yks Uma

Vuosi sitten elämäämme syntyi tyttö tyllerö.
Juhlatunnelmia eiliseltä.


Tarjolla oli 
mansikkabrittakakkua
(Kiitos Mumma ja kesän ekat mansikat)
pizzapaloja
(ihan perus kinkkuananakset)
jätskipuikkoja
(loistava idea Petralta:
pakastetaan iso keraaminen/metallinen kulho,
pohjalle jääpaloja
ja täytetään se överitäyteen jätskipuikoilla, toimi!)
keksilinnaa 
(lisää täällä)
ja semmosta.


Yksivuotias neiti sai paljon lahjoja.
Nyt on uusia mekkoja, tossut, nukke, kirjoja, lusikat 
ja  vaikka mitä.
Kiitos niin paljon! 
Kui nättei ja vaik kui tarpeellissi!

Valitettavasti sää ei täysin suosinut..
Oli nimittäin tarkoitus metsäillä enempikin,
mutta kyllä kaikki kutsutut kävivät istuttamassa 
pikku metsäämme oman puun.




 

Paluan upea tyylinäyte kuusen istutuksesta,
Kiitos Jennille kuvailusta!



Uma oli aivan huumassa,
hän sai muunmuassa ekan kerran tikkarin!
 
Ollaan me muutkin ihan huumassa,
kyl meil on kiva plikka!

Uman edelliset juhlat täällä.

keskiviikko 24. kesäkuuta 2015

Haurasta

Juhannuksen "raportti" jäänee tulevaisuuteen.
Pääsääntöisesti oli kivaa, 
mutta lähipiirissä läsnä elämän kurjempiakin puolia,
joten olen ollut vähän surullinen.

Tähän tunnelmaan esittelyssä teeseitse hauras betoniruukku
(kuulostaa joltain virreltä..)


Betoniruukku oli siis "eilen" virkattu pitsiliina.
Aiemmin täällä. Klik.

Kuvassa vastaavanlaiset virkatut 
pitsiliinat Lauran värikkäästä kodista. Klik.


Pitsiliina kastetaan löysään betonivelliin
ja asetetaan muotin päälle.
Tässä käytetty kukkaruukkua, öljytty ensin,
jottei liina kuivu siihen kiinni.


Irrotus muotista, käännös ympäri ja tsadaa, 
kukkaruukusta puuttuu enää kukka.


 

Täytyykin myöhemmin raportoida
muffinssimuotilla tehdyistä betonikukista. 


Piiiitkä pöytä oli Juhannuksena vähällä käytöllä,
mutta tilanne saattaa jo ensi viikonloppuna muuttua
(synttärihulinaa tiedossa.)



 Murheista vielä sen verran,
että kaikesta selvitään!
Vaikka haluan, että tämä blogi on kevyt ja postiivinen,
niin en halua antaa pinnallista vaikutelmaa,
että elämä aina olisi yhtä auringonpaistetta.
Vaikka sitä tietysti toivon, kaikille!