Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ulkoruokintaa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ulkoruokintaa. Näytä kaikki tekstit

perjantai 1. huhtikuuta 2016

Neloset!

Yleisön pyynnöstä (Asmon!!) julkaistaan kooste 
Iivon 4-vee synttäreistä.
Ne oli jo "eilen".

Juhlat pidettiin Luvian Vedon majalla. 
Ja tänä vuonna sää mahdollisti pulkkailun ja laavuilun
Blogissa on aiemmin julkaistu ykkös- kakkos- ja kolmossynttärit.
Tänä vuonna teema ei ihan kirkastunut, 
mutta muumifani halusi juhliinsa muumitalokakun ja käärmekakun.
Muita toiveita ei ollut.




Muumitalokakku: Kevät saapuu Muumilaaksoon.
Visio oli parempi kuin lopputulos.
Ja notetomyself: pieni kakku riittää.



 Käärmekakku oli menestys.
Sen reseptin julkaisenkin myöhemmin.

 


Paljon lähipiiriä saatiin mukaan juhliin,
kiitos kaikille!


Fionalla oli päivän paras tyyli.
Pikkutaaperosta! Klikkaa itsesi verkkokauppaan!!




Pulkkamäestä innostui moni aikuinenkin,
iloisia ilmeitä oli paljon!


Ja voi sitä lahjojen määrää. 
Nelivuotiaalle pojalle upeita lahjoja sateli, mm. pikkulegoja, zoobeja, uimalasit, vaatteita, kirjoja, muumijuttuja: puuhakirjaa, dvd:tä jne, pelejä, reppu, sählymaali, mailoja, ja vaikka mitä,
kuinka voisimme kyllin kiittääkään!

maanantai 28. maaliskuuta 2016

Turistina Tukholmassa

Pääsiäisen kunniaksi pakattiin laukku 
ja piipahdettiin Tukholmassa.
En suosittelisi varsinaisesti pikkulapsiperhekohteeksi,
mutta mukava ja kevyt irtiotto arjesta.
Ja maalaislapsille melkoinen elämys.

Tukholmassa in oli 
kevät, lenkkarit, kuparinenskumppa väritys, 70-luku, 
suklaiset herkut, väkipaljoudet ja hatut. 

Me tapasimme sukulaisia, 
Astrid Lingrenin satuhahmoja ja 
kaupungin sykettä.
Söimme paljon herkkuja, 
joimme skumppaa (shampanjaakin!), 
aistimme kaupungin sykettä
ja tuhlailimme.

Vietimme paljon aikaa myös hotellin leikkihuoneessa 
ja Kakuenon perheen kanssa.




Globenin katolla kulkee pikkupallo,
josta on upeat näkymät kaupungin ylle.



Mitä tehdä viinipullonkorkeista?
Kuva NKsta.


Herkuja on siinä monenlaista.
"Lähti kyllä vähän käsistä"




Junibacken. Upeita toteutuksia satumaailmasta. Tosin kaikki sadut ei meille vielä tuttuja. Valitettavan tiiviisti rakennettu ja väkeä sattui pitkänperjantain kunniaksi olemaan liikaa.



Ja onhan laivalla aina kivaa!


Kiitos kaikille, joille kiitos kuuluu!
Kyllä se matkailu vaan avartaa,
ja seuraavia retkiä odotellessa! 

Vuoden 2013 pääsiäisfiiliksiä täällä. klik.
Olenpa tosiaan ollut trendiaallon huipulla töhnämunieni kanssa. 

keskiviikko 8. heinäkuuta 2015

Tour de SUURLuvia

Luvian kunta tulee lähivuosina katoamaan Eurajokeen.
Rikas kunta pelastaa meidät, jotkemme pärjää yksin.
Lähdimme "eilen" pyörimään uudessa kunnassamme pyörien kera.

Kuvattavaa olisi ollut paljonkin,
kaunista maalaismaisemaa, metsää, peltoja, mökkejä, latoja, pikitietä, rauhaa, värikästä kukkaloistoa ja vaikka mitä.

Tavoitteenamme oli päätyä KakuEnon luokse yökylään,
joten paljoa ei pysäilty kuvailemaan.
Menomatka Lapijoelle pikkuisia rauhaisia teitä pitkin oli 36km.
Seuraavana päivänä palasimme pikaa tietä pitkin 32km,
Pamu haki lapset, koska aurinkoinen keli muuttui rankkasateeksi.


Vuojoen kartano Eurajoella on upea!



Pakkirataksen laatikkopyörä toimii todella kivasti reissussa.
Erityisesti lasten ja tavaroiden kuljetus on kätevää.
Pyörä on pikkasen raskaampi kuin normipyörä,
vaikkakin siitäkin vaihteet löytyy.
Pyörän pituuteen oon tottunut nopeasti.


Kesäretkelle pukeuduttiin eiurheiluvehkeisiin,
jalassa släpärit,
koska sain tuliaiseksi muumimaailmaretkeltä rakon varpaaseen.

 

Eväätkin melko epäurheilijamaiset.


Kaffe Alman suklaakakku douppinkii.
Mut pyöräily on kivaa!
Ja kiitos KakuEnolaan!

Kaikenlaisia pyöräretkiä on suunnitteilla,
Turun saariston rengasreitti jäänee seuraaviin kesiin.
 

sunnuntai 28. kesäkuuta 2015

Yks Uma

Vuosi sitten elämäämme syntyi tyttö tyllerö.
Juhlatunnelmia eiliseltä.


Tarjolla oli 
mansikkabrittakakkua
(Kiitos Mumma ja kesän ekat mansikat)
pizzapaloja
(ihan perus kinkkuananakset)
jätskipuikkoja
(loistava idea Petralta:
pakastetaan iso keraaminen/metallinen kulho,
pohjalle jääpaloja
ja täytetään se överitäyteen jätskipuikoilla, toimi!)
keksilinnaa 
(lisää täällä)
ja semmosta.


Yksivuotias neiti sai paljon lahjoja.
Nyt on uusia mekkoja, tossut, nukke, kirjoja, lusikat 
ja  vaikka mitä.
Kiitos niin paljon! 
Kui nättei ja vaik kui tarpeellissi!

Valitettavasti sää ei täysin suosinut..
Oli nimittäin tarkoitus metsäillä enempikin,
mutta kyllä kaikki kutsutut kävivät istuttamassa 
pikku metsäämme oman puun.




 

Paluan upea tyylinäyte kuusen istutuksesta,
Kiitos Jennille kuvailusta!



Uma oli aivan huumassa,
hän sai muunmuassa ekan kerran tikkarin!
 
Ollaan me muutkin ihan huumassa,
kyl meil on kiva plikka!

Uman edelliset juhlat täällä.

perjantai 8. toukokuuta 2015

Melkein kultatuoli

Terassikalusteiden tuunailua 
on pitänyt sisällään tämä viikko.

Muuttokuormasta bongattu tavallinen musta rahi 
sai uuden asun kultaisesta spraymaalista.
Kolme minuuttia siihen meni.
Huomioiden sekin aika, 
kun melko innokas apuri piti hämätä muihin hommiin.
Kovasti odotan, että tuunailuissani lapsista olisi apua..
Tai voisi tuunata ajan kanssa.







Terassikelit on melkein täällä, ja
me on melkein muutettu jo ulos..

Täällä yksi aikaisempi kultaspray tuoli.
Ja täällä yksi aiemmin rakennettu rahi.

sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

Laivassa

Lomamatkat antavat odottaa itseään.
Olen aina laittanut kaikki rahani reissuihin.
Nyt pariin vuoteen ei olla reissattu mihinkään..

Paitsi risteilyjä itämerellä,
onhan sekin loistava, nopea, edullinen ja helppo tapa 
irtautua arjesta, 
edes hetkeksi.

Nyt kun on seuraava matka varattu,
laitankin pari kuvaa "eilisestä" reissusta.
 
 

Loma ja luksusaamupala,
niistä mä nautin!


 


Nämä kuvat siis Viking Gracelta, 
laiva ihan tyylikäs,
erityisesti miellytti valaisimet ja valaistus.







Matka (haaveet) jatkuu!