Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kattaus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kattaus. Näytä kaikki tekstit

maanantai 28. maaliskuuta 2016

Turistina Tukholmassa

Pääsiäisen kunniaksi pakattiin laukku 
ja piipahdettiin Tukholmassa.
En suosittelisi varsinaisesti pikkulapsiperhekohteeksi,
mutta mukava ja kevyt irtiotto arjesta.
Ja maalaislapsille melkoinen elämys.

Tukholmassa in oli 
kevät, lenkkarit, kuparinenskumppa väritys, 70-luku, 
suklaiset herkut, väkipaljoudet ja hatut. 

Me tapasimme sukulaisia, 
Astrid Lingrenin satuhahmoja ja 
kaupungin sykettä.
Söimme paljon herkkuja, 
joimme skumppaa (shampanjaakin!), 
aistimme kaupungin sykettä
ja tuhlailimme.

Vietimme paljon aikaa myös hotellin leikkihuoneessa 
ja Kakuenon perheen kanssa.




Globenin katolla kulkee pikkupallo,
josta on upeat näkymät kaupungin ylle.



Mitä tehdä viinipullonkorkeista?
Kuva NKsta.


Herkuja on siinä monenlaista.
"Lähti kyllä vähän käsistä"




Junibacken. Upeita toteutuksia satumaailmasta. Tosin kaikki sadut ei meille vielä tuttuja. Valitettavan tiiviisti rakennettu ja väkeä sattui pitkänperjantain kunniaksi olemaan liikaa.



Ja onhan laivalla aina kivaa!


Kiitos kaikille, joille kiitos kuuluu!
Kyllä se matkailu vaan avartaa,
ja seuraavia retkiä odotellessa! 

Vuoden 2013 pääsiäisfiiliksiä täällä. klik.
Olenpa tosiaan ollut trendiaallon huipulla töhnämunieni kanssa. 

lauantai 28. helmikuuta 2015

Senkin vanha talviverhojen vaihtaja

Eik se oravasetä Salme Pasi sillai sanonu?
No verhoruletti on täällä taas pyörähtänyt.
Parit kuvat siitä.


Pitsiverhot valaisemassa meidän keittiöö.
Ihan Ikean halvin malli. 
 
 


Nää mageet metalliverhot lähti varastoon.
Nämät siis "ennen" kuvia. 

 

 "Ja jälkeen kuva"


Jos näyttää, että keittiö on vähän täynnä, niin kuva kertoo oikein.
Tuo sohva alkaa olla liikaa täällä.




Mukavaa valoa nähty jo viimepäivinä näillä seuduin.
Suunnilleen edellinen kuva keittiöstä täällä.

Nuo pinkit verhot on nyt olkkarissa.
Ehkä siitä ensi kerralla.

sunnuntai 21. joulukuuta 2014

Popupravintola...

Perinteiset mummulan jouluaattoetkot vietettiin eilen meillä.
Perinne on jatkunut ainakin mun eloni ajan ja olen onnellinen siitä, 
että saimme tällaisen perinnön talokauppojen myötä.

Meitä oli 32/36 meikäläisestä täällä meillä joulunvietossa.
Meidän tehtäviin kuuluu vain kutsua väki paikalle,
ja esittää ruokalahjatoive. 
Ja taikoa kaikille istumapaikka.
No joo ja vähän muutakin..

Mutta melko mukavaa tehdä kodista popupravintola lähisuvulle,
kun jouluruokapöytä syntyy nyyttärihengessä.

Perinteseen joulunviettoomme kuuluu toki joulusanat, joululaulut, saunat, paljut, tonttujen tuomat lahjat ja vuoden kuulumiset.



 Tarkkaavaisimmat huomaavat kuvassa Paken ja mun upeat keittiöhengettärien essut.






Tämän tiiliskivi kynttelikön idean tuotti Hanna.
Kovin nopea toteuttaa.



Nyt on joulu!
 

sunnuntai 7. joulukuuta 2014

Punajuurivuohenjuustokeikaukset

Punajuurivuohenjuustokeikaus itsenäisyyspäiväillallisen alkupalana.

Keitä punajuuret.
Leikkaa ohuiksi siivuiksi.
Vuoraa kuppi kelmulla ja punajuuriviipaleilla.
Täytä vuohenjuustomussella
 Sisältää: 
Vuohenjuustoa
Kermaviiliä
Sitruunaa
Mustapippuria
Hunajaa
Liivatetta

Jääkaapissa parituntia
ja keikautetaan lautaselle.

Meillä lautasina toimivat valkoiset isot kaakelit.
Lisukkeena salaattia, erityisesti rukolaa.





Tai ihan miten vain.
Kun mukana vuohenjuustoa, mikään ei voi mennä vikaan..

lauantai 6. joulukuuta 2014

Kiitos itsenäisyydestä

Perinteinen kiitollisuuden päivä.
Meillä on ollut tapana kutsua isovanhemmat illallistamaan itsenäisyyspäivän kunniaksi.

Kattaus pyrki olemaan sininen.
Plaseeraus tehtiin Suomen lippuihin.
Emma auttoi lippujen tekemisessä.

Tänä vuonna menun punainen lanka oli punainen.
Pääruuaksi punaista pihviä ja punertavaa perunaa (bataattiranskalaisia)
Lopuksi puolukkajäätelöä kinuskikastikkeen kera






Reseptejä myöhemmin.

Kiitos!

sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Sinisen Musti(kkai)nen


Mustikansininen on herkullinen väri.
Olen keräillyt keltaista Grapponia sarjaa (Nanny Still),
mutta Aini oli tehnyt kirppislöydön 
sinisistä Grapponia kulhoista kuudella eurolla kippale.

Väristä tuli myös mieleen, 
että "ehdein" mustikkaan tasan kerran tänä vuonna. 
Kyllä tuota marjaa enempikin meillä kuluisi.

Tajusin myös, kuinka helppoa onkaan tehdä marjakiisseli itse,
olen syönyt jotain satoja litroja kaupan mehukeittoa, 
joka on makeutettu ties millä. 
Itse pitäisi kaikki tehdä..

Marjakiisselin ohje:
5dl marjoja
8dl vettä
keitetään
otetaan pois liedeltä
Lisätään perunajauhoja 4rkl liuotettuna 1dl vettä
takaisin liedelle, niin, että pullahtaa.
Normaalit laittaa sokerii, mutta

Mun sokerilakko on kestänyt jo edellisestä maanantaista lähtien.
Oon niin ylpee!







 

Tämä päivä on tunnin pidempi, mukavaa sunnuntaita!

sunnuntai 10. elokuuta 2014

K niinkuin kesä(kurpitsa)


Meidän ovessa oli yksi päivä yllätyspussi syksyn satoa.
Taas se on tullut.
Nimittäin kesäkurpitsa-aika.
Meillä itsellä ne ehkä kylmettyi (taas),
mutta Tapsalla taitaa tulla ylituotantoa (taas).

Kesäkurpitsasta on valmistettu
wokkia, 
uunipataa, 
kalakeittoa (perunan tilalle kesäkurpitsa), 
salaattia 
ja 
kakkua.

 

 





 

Tämä kasvis löyty Prisman tiskiltä.
Se on niin kaunis, että sitä ei taidetakaan syödä..


Sadonkorjuu jatkuu...