sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Voihan NUUTTIPUKKI sentään!

Nyt ei mennyt lainkaan niinkuin blogeissa yleensä 
(saati Strömsössä). 
Muistimme vasta aamupäivällä, että tänäänhän on Nuuttin päivä. 
Ja viikon kauppareissulla ostetut karkit oli syöty. 

Tehtiin viime vuonna uudenvuodenpäätös, että 
 käydään vain kerran viikossa kaupassa, 
ja se ihan muutamaa poikkeusta lukuunottamatta on pitänyt!

Tietysti minä teeseitsenaisena päätin tehdä karkit itse. 
(väärä päätös nro 1.) 
Ajattelin, että marmeladiainekset voisi löytyä kotoa. 
Ikinä mitään marmeladia en ole tehnyt, enkä agarista kuullut. 
Sen voisi ehkä korvata liivatteella 
(väärä päätös nro 2.) 

Karviaiset näytti niin kauniilta jäisinä.


Ohjeen mukaan keitin marjat puolessa litrassa vettä ja 
samassa määrässä sokeria.

 .

Lisäsin kiehuvaan soppaan myös mustikoita ja sitruunan kuorta.


Kiehumisen jälkeen soseutin marjat ja lisäsin liivatteen.
Liivatetta päätin tarvita 7 kpl, 
jotta saisin leikattavia palasia. 
Agaria olisi tarvittu 1 rkl. 
Ja sitä olisi pitänyt keittää 30 min.

Kaadoin jäähtyvän seoksen muovisiin vuokiin ja 
laiton jääkaappiin.


Tein pilttipurkeista valmiiksi karkkikippoja. 
Ja odottelin marmeladin hyytymistä.


Ja odottelin ja odottelin ja odottelen yhä. 
Siinä välissä nuutipukkeja tuli ja meni 
ja annoin niille sitten kaapin perukoilta keksejä ja muuta, 
mistä ne ei varmaan tykkää. 
Mutta ne oli suloisia! 
Lauloivat mm. SielunVeljien Peltirumpua! 
Ja veivät kyllä joulunrippeet mennessään. 
Tosi kiva perinne tämä!

Ja nyt meillä on jääkaappi täysi ylimakeaa hilloketta. 
Ja hei; älä koita tätä kotona!

5 kommenttia:

  1. Oi ei :D Meillä ei käynyt ketään, tosin oltiin tuossa ehtoolla pari tuntia poissa kotoa. Ehkä asutaan sit jo niin syrjässä :)

    VastaaPoista
  2. Oi ei, juu vieläkin naurattaa..

    VastaaPoista
  3. Oi kuinka ihanaa että ajattelit tehdä karkit nuutipukeille itse! Tässä on kyllä nyt ollut mielestäni se ajatus tärkein :)

    Hih, melkoinen lauluvalinta tuo Siekkareiden Peltirumpu :D

    VastaaPoista
  4. Kiitos tsempistä Johanna! Valitettavan monet ideoistani jää ajatuksiksi.. Mistähän sitä saisi tsempit yrittää ja onnistua?

    VastaaPoista