perjantai 8. helmikuuta 2013

Koukussa jälleen?

  

Eipä uskoisi, että olen 
oikein ammattikorkeakoulussa opiskellut virkkausta. 
Todellakin opintorekisteriotteestani (vuodelta 2004) 
löytyy 2 opintoviikkoa chrochetia. 
Sillä kurssilla ei kuitenkaan opiskeltu pylvässilmukoita,
vaan se oli semmosta "luovaa huuhaata". 
(Fiksumpi jättäisi tässä kohtaa kirjoittamatta:
huuhaata koko tutkinto..)
Opettajana toimi eteläkorealainen taitelija Chungie Lee
En tiedä miten hän sen toteutti, 
mutta koko meidän ryhmä hurahti lajiin. 

Jonkin aikaa sitä kesti, ja jotain kai syntyikin..
No pidemmittä alustuksitta, pitkästä aikaa tartuin taas koukkuun.

Tällä kertaa mulla oli ohje
ja valmiina ostettua Esteri ontelokudetta.
Opiskellessa mitään valmista ideaa ei käytetty, 
ja langatkin oli laatua "experimental". 

Chungielta suurin opetus oli: "sitten kun sulla on hyvä suunnitelma, tee vielä viisi uutta".
  
 Koulutuksesta huolimatta tai juuri sen vuoksi, 
en ihan osannut ohjetta noudattaa, 
ja piti vähän sooloilla, ja sain apulaisenkin..




 Mutta kyllä siitä vaan matto syntyi.


 PS = piilosilmukka

Täällä hän on nyt 

4 kommenttia:

  1. Voi että miten ihana!! Ihan mun värinenkin :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos Tiina. Miten tuo pinkki onkin niin kiva tällasessa kevätkaipuussa. Värikästä kevään odotusta!

    VastaaPoista
  3. Uuuuuuu, virkkauksen korkeakouluopintoja, uuuuuuu :D Käsinukketaiteilija AMK on mielestäni ollut aina se hulvattomin AMK-tutkinto, mutta onhan toikin nyt ihan mahtavaa. Saakura, nään mun AMK-opinnot on kyllä ihan tylsimmästä päästä, kun kattoo noitakin herkullisia kuvia. Olen tässä suunnitellut kevätsiivoa, nuo joulunpunaiset tapetit ei vaan houkuta näin helmikuussa, ja mieli halajais jo kevään vihreää, pinkkiä sekä valoisuutta. Millan FB-kuvat ja nämä sinun mattokuvat inspiroi mua!

    VastaaPoista
  4. Käsinukketaiteilija AMK, mä en kestä, luulin että mun uniikkisuunnittelijaartenomi amk olisi hulvattomin, mutta veiskö nuket kuitenki voiton?? Tiedän hyvin inspiraation haun, kun kyseessä on kevätsiivous. Juu, se on joulunpuna solastseeson! Pinkkii ja limee vaan kehyksiin!! Sitä odotellessa, Anu

    VastaaPoista