lauantai 27. huhtikuuta 2013

Terassikausi alkanut!

 

Mistä tietää, että kevät on tullut?
Enää ei ole lunta terassilla,
vaan terassi täyttyy talkoolaisista.

"Harrastan" 
Verkkorannan Kesäkodin eli Krikutillin 
(paikallisten kutsumana) 
käyttökuntoon korjaamista.
Toimin yhdistyksen sihteerinä
(Luvian Verkkorantayhdistys ry)
ja välillä pääsen mukaan käytännön hommiinkin.
Niinku tänään, pääsin ruuvailemaan terassilautoja.


Terassi tehdään lehtikuusesta.

Lehtikuusi on ympäristöystävällinen ratkaisu kestävään rakentamiseen. 
Lehtikuusi sisältää luonnon omia suoja-aineita; pihkaa, hartseja ja mineraaleja.  Sitä onkin käytetty paljon vaativaan rakentamiseen paikoissa,
 missä materiaalit joutuvat kovalle koetukselle. 
 Eilisaikoina mm. vesirakentamisessa, laivoissa ja puusepänteollisuudessa.

Suomessa lehtikuusen käyttö on ollut rajallista, 
koska sitä ei ole ollut saatavana 
ja Keski-Euroopan lehtikuusikin on jäänyt 
oman puusepänteollisuuden käyttöön sen riittämättömyyden ja hinnan vuoksi. 
Viime aikoina on kiinnostus siihen lisääntynyt, 
koska on huomattu sen ominaisuudet uudelleen.
Krikutillin käyttämä lehtikuusi
on talkoolaisten toimesta sahattu ja höylätty 
ns. pitkästä tavarasta. 

 

Ensimmäiset tanssiaskeleet on jo otettu terssilla.
Ensi kesänä kesäkoti pitäisi olla tanssikunnossa.
Talkootunteja on luvassa vielä lukuisia
ja talkoolaisia tarvitaan paljon!


Kesäkoti on rakennettu vuonna 1927.
Vuonna 2004 se asetettiin käyttökieltoon sen huonon kunnon takia.
Suurin syy talon alalautojen kosteusvaurioon 
oli 70-luvulla rakennettu betoninen terassi.
Betoniterassi on estänyt ilman kiertämisen 
talon alahirsien ja lattian alla.
2011 terassi purettiin ja nyt rakennamme uutta puuterassia.


Terassi on 20 metriä pitkä ja n. 5 metriä leveä.

 



Tänään talkoissa oli sumuinen ilma,
mutta on siellä aurinkoisiakin talkoita ollut!



Kunpa voisin jo pian laittaa kuvan valmiista terassista!!


2 kommenttia:

  1. Hyvä te! :) Enpäs muistanut, että se on noin iso rakennus! Joskus kolmannella luokalla varmaan käynyt tuolla suunnalla viimeksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiina, hyvä me! On se kuule iso, komea, kaunis ja kohta taas juhlakunnossa! Tulehan sitten käymään, kun kerkiät! Tai talkoisiin, toukokuussa joka tiistai klo 17 ja lauantaisin klo 10. Tarvittaisiin puutarhuriikin paikalle!

      Poista