maanantai 29. joulukuuta 2014

Puolukkajäätelö

Meillä oli joulupöydässä jälkkärinä itsetehtyä puolukkajäätelöä.
Tein sitä myös Itsenäisyyspäivänä.
Aiemmin jäätelöä täällä.
 
 
 
Tähän reseptiin tarvitaan kyllä jäätelökone,
tai jokin massan jäähdytys/pyöritys masiina...
Lämmitetään 6dl kevytkermaa kattilassa kuumaksi (ei kiehuvaksi).
8kpl munankeltuaisia ja n.3dl sokeria sekoitetaan kulhossa.
Lisätään kevytkerma seokseen.
Siirretään koko seos takaisin kattilaan 
ja kuumennetaan höyryiseksi (ei kiehuvaksi).
Siirretään takaisin kulhoon, 
vatkataan joukkoon 6dl vispikermaa, 
ripaus suolaa ja vanilijaa.
Siirretään jähtymään kylmään.
Esim. pakastimeen tunniksi (ei saa jäätyä vielä).
Jäätelökoneeseen tms. masiinaan pyörimään n. 25 minuutiksi.
Lopuksi n. 5 minuutiksi lisätään joukkoon paseeratut puolukat n.500g.

(Katsoin pari jaksoa koko Suomi leipoo-ohjelmaa,
ja ymmärsin, että mikään ei ole niin tärkeää kuin paseeraus.
Ja totta, puolukasta tulee ihan luxustuote,
kun kovat kuoret katoaa.)


Puolukkajäätelö tarjoillaan esimerkiksi kuuman kinustikastikkeen kanssa.


Tämäkin melko magiaa!

lauantai 27. joulukuuta 2014

Joulusta

Kova tohina. Ja sitten se on jo ohi..
J siivosi kuusen jo tänään pois.
Tänä jouluna onkin ollut keskustelussa monessa ryhmässä joulun ja ylipäätääm elämän suorittaminen verrattuna hetkessä läsnäoloon.
Menemättä yksityiskohtiin, kerrottakoon, että siinä on vielä harjoitusta.

Mutta vallan mukavia jouluisia hetkiä on vietetty.
Muutamia kuvia joulun tunnelmista.





Ennen joulua olimme pariinkin otteeseen jeesustelemassa Luvian kirkossa.




Näiden kuvien perusteella joulumme näyttää melko reippaalta. 
Totuuden nimissä on kyllä myös kerrottava, 
että suklaa- ja ruokavuoria ei ehtinyt kuvata,
kun piti niin herkutella..

Niin ja paketteja. 
Voi kiitos, me saatiin paljon lahjoja. Kiitos valtavasti!
Niistä ehkä lisää myöhemmin..
 

tiistai 23. joulukuuta 2014

Joulun iloja!

Tämä on tarina siitä, mitä mun piti tehdä jouluksi.

Mun piti tehdä blingi piparitalo.
Yritinkin.

 

Macaronsseista piti tehdä semmonen hieno kuusi koriste.
Ne tuli kuitenkin syötyä ennen sitä.
Ja mulla on ongelmia noiden leipomisessa.

Marengeista piti tehdä blingejä lumiukkoja. 
Sitä ne vielä odottaa..

Joulukortit piti postittaa koko maailmalle.
Ei postitettu yhtään kenellekään.
Siitä huolimatta olemme ilolla vastaanottaneet jouluisia tervehdyksiä. 
Kiitos valtavasti!



Piti ja piti.
Mutta jouluiloa on nyt!
Ihana lumi ja pikkupakkanen pitivät kuitenkin lupauksensa!
 

Joulun iloja!

Ja tiedoksi en ressaa enää yhtään. Nautin nyt joulusta.

Vaikka vielä on yksi yksiö Helsingissä vailla vuokralaista,
(vinkkaathan jos tiedät jonkun vailla asuntoa.)
Pitäähän sitä joulun jälkeenkin olla tekemistä!