tiistai 17. maaliskuuta 2015

Laadukasta suolaa

Mitä se on se laadukas suola? 
"Tutkimukseni" selvittävät lopulta, 
että mikään suola ei ole hyväksi meille..
Ainakaan liikaa käytettynä.
No uskon, että himalajan ruususuola on mulle hyväksi.
Tosin olen havainnut, 
että chili ja cayennepippuri korvaavat suolan tarpeen 
monessakin ruokatuokiossa.

Suolapostaus sen vuoksi,
että mulla on niin kaunis suola-astia.
KooPernusta tietty.
Sieltä löytyi myös kultaista himalajan suolaa!



Minä en ole kyllä mikään suolan vastustaja.
Kuulemma "missään muualla maailmassa" ei vouhkata suolan epäterveellisyydestä sillain ku Suomessa.
Kohtuus kaikessa lienee totuus.

Elämään suolaa!

maanantai 16. maaliskuuta 2015

Vesi on viisasten juoma




Kolme litraa. Vettä. Päivässä.
Tuntui aluksi ihan kauhealta määrältä.
Tyhypäivässä PT kertoi meille vinkkejä, 
että esimerkiksi lisäämällä veteen ripaus laadukasta suolaa 
tai limen/sitruunan viipale, 
veden juonti onnistuu paremmin. 
Ja, että kannattaa juoda paljon vettä, 
kun sillä on positiivinen vaikutus päivään.

Ja jee, olen nyt siitä asti, 
siis lähdes vuoden juonut paljon vettä. 
Vähintäänkin ton kolme litraa. 
Mulla on kipporvaaran  0,75dl pullo, 
ja se on mulla aina mukana. 
Lisäksi joka ruokailun yhteydessä juon sen verran vettä. 
Ja kun mietein, että vain neljä pullollista vettä,
niin sehän ei ole enää edes paljoa.
Suosittelen! 
Sillä se vaikuttaa positiivisesti mm. painon putoamiseen!

 

Kippis!

tiistai 10. maaliskuuta 2015

Mukiin menevää

Kolmevuotissynttäreiden mainingeissa..
 
"Alkumaljana" 
juhlissa nautittiin kuumaa kaakaota, 
kermavaahdon ja vaahtokarkkien kera.
 
Mukit oli nimikoitu
ja niitä sai itse vielä tuunailla
keramiikkatusseilla.
(Hankittu Halpahallista)
Mukit sai myös mukaan,
ns. lastenkutsu lahja lapsille,
käytettäväksi vaikkapa leikkimökikiin.
 
 
 




 
 
Voisihan tätä nimikoitua astia ideaa käyttää muissakin juhlissa,
ja vaikkapa plaseerauksessakin.
 
Ja nuo keramiikkatussit auttaa tuunaamaan virttyneimmätkin astiat 
uuteen uskoon..